Isokuusen Käpy

Tyyliä kolmessa kerroksessa

As Oy Isokuusen Käpy

Isokuusen Käpy on Vuorekseen valmistunut, tyylikäs 3-kerroksinen puurivitalo. Kohde sijoittuu ainutlaatuiselle rinnetontille, josta on näkymät länteen, auringonlaskun suuntaan. Asuntojen suuret, lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat tuovat koteihin ylellistä valoa ja tunnelmaa.
 

Isokuusen Kävyn huoneistoissa viihtyisä arki sijoittuu kodin keskimmäiseen kerrokseen, joka tarjoaa avaran tilan ja puitteet ruoanlaitolle, nautiskelulle ja oleskelulle. Nykyaikainen keittiö toteutetaan valintasi mukaan joko L-mallisena  tai kaksiosaisena niemeketoteutuksena. Tila jatkuu olohuoneesta luontevasti avautuvalle parvekkeelle, josta on rauhallinen näkymä metsän suuntaan.

Ylimmän kerroksen parvelle voidaan sijoittaa työ- tai oleskelutilaa, ja asiakkaan toiveesta parvi on jaettavissa myös kahdeksi erilliseksi huoneeksi. Alimman kerroksen rauhaan sijoittuvat huoneiston päämakuuhuone ja saunaosasto. Alakerrasta on käynti myös omalle terassille.

Kohteen pintamateriaalien suunnittelusta vastaa Arkkitehtuuritoimisto Jaakko Nieminen. Vakiotoimituksina on tarjolla 3 tyylikästä ja harmonista värimaailmaa, mutta myös yksilöllisemmät, asukkaiden toiveista tehtävät muutokset ovat mahdollisia lisähintaan.

Kohdetta välittää

Kiinteistömaailma
Tommi Luosmala
050 597 1531

Oma koti puurivi-talosta

6 huoneiston puurivitalo

Isokuusen Käpyyn valmistuu kuusi 3-kerroksista huoneistoa, jotka ovat kooltaan 102 – 112,5 m².

Tyyliä kolmessa kerroksessa

Asuntojen suuret, lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat tuovat koteihin ylellistä valoa ja tunnelmaa.

Ensi kesänä uuteen kotiin

Kohteen arvioitu valmistuminen on 08/2022. Kohde valmistuu Tampereen kaupungin vuokratontille.

Moderni puukaupunkiympäristö

Vuoreksen Isokuusen arkkitehtuuria määrittelee puurakentaminen ja rakentamista hiilineutraalius.

Vuoreksen Isokuusi

Moderni puukaupunkiympäristö

Isokuusen Käpy sijoittuu Vuoreksen pohjoisosaan, Isokuusen alueelle. Vuores tarjoaa asukkailleen ympäristön, jossa yhdistyvät vehreys, luonnonläheisyys, moderni arkkitehtuuri ja taide sekä pienen kaupungin omat palvelut.

Vuoreksen Isokuusesta rakennetaan noin 4 000 asukkaan alakeskus palveluineen, ja sen arkkitehtuuria määrittelee vahvasti puurakentaminen – alueesta muodostuu trendikäs ja nykyaikainen puukaupunkiympäristö. Alueelle suunniteltuja palveluita ovat mm. päivittäistavarakauppa, päiväkoti, ja 0-2 -luokkien koulu.

Isokuusen asuinalueesta tavoitellaan hiilineutraalia kohdetta, mikä on huomioitu myös Vuoreksen Kävyn energiaratkaisussa: kohde lämpenee ja viilenee hiilineutraalisti maalämmön ja -viileän avulla. Asuinhuoneistot ovat muutoinkin rakennusteknisesti moderneja, ja niissä hyödynnetään uusimpia ratkaisuja, kuten viilennyskonvektoreita, energiatehokkaita aurinkosuojakalvotettuja ikkunoita ja kalustamista helpottavaa lattialämmitystä.

Yhteys

Ota yhteyttä – 
ja askel kohti uutta unelmiesi kotia.